39. Mikä meitä odotti seuraavana päivänä ja matkallamme Ao Nang Yuaniin ja Koh Taolle?



Heräsimme aikaisin, jotta olisimme valmiina aamukuudelta ja saisimme pakettiauton viemään meidät satamaan. Meillä molemmilla oli ollut monia painajaisia, mutta jaoimme ne vasta päivän lopussa. Vielä mielenkiintoisempaa oli, että äitimme olivat nähneet samaa unta. Vähän ennen kuin meidät haettiin, mietin, kuinka paljon rahaa ottaisin mukaani. On tavallista, että pakettitarjouksiin sisältyy kaikki olennainen - kuljetuslogistiikka, juomat matkalla ja lounas juhlapaikalla. Tämä tarkoitti sitä, että minun piti ottaa rahaa mukaani, koska minulla ei ollut mitään mihin käyttää sitä. Aluksi otin noin 600 bahtia (15 euroa), kävelimme ulos ja suuntasimme kompleksin edessä olevalle bussipysäkille, jossa meitä odotettiin. Minulle selittämättömästi jokin sai minut palaamaan takaisin ja hakemaan toiset 2 000 bahtia metallisesta kassalaatikosta, jossa säilytimme rahaa ja asiakirjoja. Myöhemmin selvisi, että tarvitsimme niitä, ja vielä paljon enemmänkin, mutta kaikki oli kunnossa. Olimme nyt matkalla satamaan. Ulkona sää oli aurinkoinen, mutta kevyt alkutuuli puhalsi, mikä teki heti vaikutuksen, kun olimme tulossa avomerelle. Ja lopulliseen lähtöpaikkaan oli pikaveneellä matkaa kaksi tuntia, tarpeeksi pitkä aika, jotta saimme pitää silmällä säätä. Satamassa meidät otettiin vastaan kahvin, hedelmien ja leivonnaisten kera vain pikaveneeseen nouseville varatussa tilassa. Aika koitti ja lähdimme matkaan. Ensimmäinen pysähdys oli 30 minuutin kuluttua, nimittäin Koh Phangan. Lisää ihmisiä nousi kyytiin ja suuntasimme Ao Nang Yuanin saarelle. Tuuli oli hieman voimistunut ja niin oli myös jännitys ja pikaveneen pomppiminen. Vaimoni katsoi minua ja kysyi, oliko tämä normaali aallokko ja oliko se normaalia näillä leveysasteilla. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin vahvistaa, jotta en häiritsisi häntä enempää. Valitettavasti ympärillämme olevat ihmiset, jotka olivat herkempiä, alkoivat oksentaa. Onneksi meillä oli mukanamme erityisiä tippoja näiden prosessien hillitsemiseksi, olinhan ottanut mukaani apteekkarin. Vaimoni otti myös tippoja, ja huoli alkoi ottaa vallan. Oli myös rohkeita ihmisiä, jotka eivät kiinnittäneet lainkaan huomiota tapahtumiin, vaikka pitivätkin tilannetta silmällä. Puolitoista tuntia kestäneen pörräämisen jälkeen lähestyimme määränpäätämme. Kirjaimellisesti kilometri ennen sitä, näimme sen jo selvästi veneestä, tuuli päätti yhtäkkiä lisätä nopeuttaan, mikä johti sellaisiin 2 lentoonlähtöön veneen ilmassa, kuin olisimme lintu. Ensimmäinen vahinko oli tosiasia. Vieressämme oli matkan aikana englantia puhuva isoisä kolmen noin 25-vuotiaan lapsenlapsensa kanssa. Vähän ennen tuulen voimistumista lapsenlapset olivat menneet veneen keulaan keräämään rusketusta ja saamaan paremman näköalan. Heti ensimmäisellä kerralla, kun vene lähti ilmaan, lapsenlapsi lensi ylös kuin raketti kauhistuneen kiljahduksen saattelemana, ja me kaikki kalpenimme, koska vaikka tapaus oli sekunteja vanha, emme tienneet, oliko hän tullut takaisin alas pudotessaan veneeseen vai oliko hän jo merellä. Onni oli hänen puolellaan, ehkä siksi, että hän oli hieman ylipainoinen ja hänen painonsa vei hänet takaisin veneeseen, mutta lyhyessä ajassa hän pyörtyi ja putosi tajuttomaksi. Olimme kaikki hyvin huolissamme, ensin tytöstä, ja sitten alkoivat kysymykset siitä, miten pääsisimme takaisin Samuille. Minuuttia myöhemmin saavuimme saarelle, ja tyttö alkoi osoittaa merkkejä tajuissaan olemisesta. Nousimme veneestä ja meillä oli noin kaksi tuntia aikaa nauttia saaren uskomattomasta kauneudesta, joka oli kaksi pientä saarta, joista toinen oli hieman suurempi kuin toinen, eikä niitä yhdistänyt maa, mutta meidän oli käveltävä vedessä, minkä hän salli, ja se oli juuri polviemme yläpuolella. Ainutlaatuista kauneutta, sekoitus valkoista hiekkaa ja kimaltelevaa vihreää vettä. Ehdimme myös mennä rannalle ja kiivetä yhdelle kalliolle sen korkeimpaan kohtaan, jotta näimme kaiken ylhäältä päin. Tämä kesti aikansa ja jäätelön ja juomien jälkeen suuntasimme tälle näköalapaikalle. Oli niin kuuma, että lisäsin olutta. Maksoimme kaikista näistä ekstroista ja ne eivät sisältyneet paketin hintaan ja hyvä, että otin lisää rahaa. Kaikki vapaa-aikamme haihtui supernopeasti ja meidän oli hypättävä takaisin pikaveneeseen noin 10 minuutiksi siirtyäksemme läheiselle, nyt isommalle Koh Taon saarelle, jossa meitä odotti thaimaalaistyylinen buffet, jossa oli paljon ruokaa ja...olutta. Tuuli ei ollut ollenkaan vitsi ja voimistui yhä enemmän ja enemmän. Vaikka 10 minuuttia saattaa tuntua lyhyeltä ajalta, myös vedessä pomppimista ja lentämistä tuli paljon, ja ympärillämme olevat ihmiset huolestuivat yhä enemmän, kuten mekin itse. Valitettavasti veneen molemmat kapteenit osoittivat epävarmuutta ja ahdistusta, mikä pahensi tunnelmaa entisestään. Olimme juuri saapumassa toiselle saarelle, kun pääkapteeni sanoi jotain, joka antoi ymmärtää, että tilanne oli hyvin jännittynyt. Muistan hänen äärimmäisen huolestuneen katseensa, joka otti yhteyttä jokaiseen meistä erikseen ja päättyi sanoihin: "Jos haluatte, että vien teidät kotiin elossa, kuunnelkaa tarkasti ohjeitani!". Voin kuvitella, miltä teistä tuntuisi meidän asemassamme. Sumeiden katseiden ja kasvavan pelon keskellä kapteenille tuli monia kysymyksiä, voimmeko odottaa myrskyä ja jopa nukkua saarella? Hänen seuraava lauseensa löi jälleen yhden naulan viimeiseen jäljellä olevaan uhkarohkeaan, joka ei ollut siihen asti osoittanut minkäänlaista häpeää. Kapteeni mutisi: "Ei, seuraavien kahden päivän aikana tulee vielä pahempi sää!". Lounas antoi valheellisesti kaikille toivon pilkahduksen, varsinkin kun olimme lahdessa ja meri näytti siellä hyvin tyyneltä. Tunnustan, että tilani osoitti suurta ahdistusta, ja kävimme vaimoni kanssa yksiselitteisen keskustelun siitä, miten tässä tilanteessa tulisi toimia. Samalla kun jaoimme ajatuksiamme aiheesta, huomasin kaukaisuudessa, että toisella veneessämme olleella englantia puhuvalla nuorella pariskunnalla oli kädessään jotain punaista, joka muistutti toisen ajoneuvon lippua. Laukesin heti kysymään heiltä, olenko nähnyt oikein. Kyllä, kävi ilmi, että olin oikeassa. He olivat molemmat ostaneet liput valtavaan punaiseen laivaan tunteakseen olonsa turvallisemmaksi. Katsoin kelloani, kello oli puoli kolme iltapäivällä, ja kello 15.00 oli kokoontumisajankohtamme lähteä vastakkaiseen suuntaan. Katkaisimme lounaan, vaikka minulla oli jumalattoman kova ruokahalu ja olin kurottautunut ylimääräiseen annokseen. Kahdessa minuutissa olimme pääsatamassa, jossa yrittäisimme myös vaihtaa kulkuneuvoa. Juostessani muistin aamun tilaisuuden, jossa menin takaisin hakemaan toiset 2000 bahtia ilman mitään todellista syytä. Olimme jo lipunmyyntipisteiden edessä, joissa oli vilskettä ja tungosta. Kysyimme, mikä oli hinta ja oliko vielä lippuja samaan isoon laivaan. Valitettavasti saimme kieltävän vastauksen. Tiedustelimme heti jotain muuta vaihtoehtoa. Löysimme kuitenkin yhden viimeisen, sillä kello 15 oli laivan viimeinen mahdollinen lähtöaika tälle päivälle. Sataman lipunmyyntipisteessä oli vielä 2 lippua Lomprayah-katamaraanille, johon mahtui 461 ihmistä. Liput maksoivat meille tasan 1200 bahtia. Katsoin lompakkooni ja huomasin, että meillä oli lopulta jäljellä 1 299 bahtia. Ainutlaatuista onnea. Emme kuitenkaan saaneet käyttää kuljetusta hotellillemme, koska kävi ilmi, että katamaraani pysähtyi Samuilla eri satamassa kuin se, joka oli pakettihinnastossamme pikaveneelle. Kuljetus oli hinnoiteltu 200 bahtia per henkilö, mutta meille jäi 99. Kerroin sitten kassalle draamastamme ja pyysin heitä antamaan meille liput ja maksamaan ne hotellissa. Mutta, he eivät antaneet, mikä on normaalia. "Mitä väliä, tärkeintä on päästä ehjänä kotiin, sitten mietitään siirtoa", sanoin. Kävelin ison katamaraanin ohi aseistautuneena mielenrauhaan, joka, kuten pian huomaatte, oli hyvästä syystä. Vaimoni juoksi nopeasti ulos varoittamaan pikaveneen kapteenia, että olimme jättämässä paluukurssin heidän kanssaan. Hänen sanojensa perusteella hänen kasvoilleen oli kirjoitettu hyväksyntä siitä, että muutama mies lisää ei tulisi hänen mieleensä. Viisi minuuttia ennen katamaraanin lähtöä olimme istuimillamme, kun kysyin silminnähden rauhoittuneena internetin salasanaa. Kukaan matkustamohenkilökunnasta ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, sillä hekin vaikuttivat hyvin hermostuneilta.


Chapters